Tämä kesä on ollut tutulla koskella erittäin harvinainen, sillä vettä on juoksutettu runsaasti keskellä kesää. Syynä juoksutuksiin on Stora Enson voimakanavan remontti, eli yläpuolen veden pintaa joudutaan pitämään sopivana kosken padon avulla. Tämä tietysti kelpaa meille, sillä koskeen on alkanut ilmestymään hyvin kaloja pitkän juoksutuksen ansiosta.
Lähdin keskiviikkona 17.8 jokapäiväiselle reissulle koskelle. Automaattiluukku oli laitettu kiinni, joten tiesin pääseväni pelipaikoille nokialaisissa. Kaveri oli muutama päivä sitten vinkannut puna-mustaa perhoa ja sellainen tarttuikin lohiperhorasiasta matkaan. Paikan päällä virittelin 0.30 tapsin ja jatkoksi lisäsin lyhytvartisen #6 puna-mustan kaksihaaran. Vapana minulla oli mukana oma all-rounderini #5 9' gt four. Aloin ronkkimaan laiturin edessä sijaitsevan kiven kuvetta, sillä noin viikko sitten perhoni olivat kiinnittäneet tömäkän taimenen huomion, mutta kala ei vaan halunnut ottaa mihinkään. Muutama heitto ja kala nousi jälleen syvyyksistä todella laiskasti perhon taakse. Vedin perhoa hieman tunnustellakseni, hyväksyikö taimen pyynnön. Mitään ei tuntunut, mutta kala edelleen pyöri perhoni lähettyvillä. Vetäsin vavalla uudestaan ja kala oli kiinni ilman minkäänlaista tärppiä. Laiskasta otista seurasi rento väsytys. Kala pudottautui koskea halkovan kivipakan alapuolelle, mistä sain sen melkein heti haaviin. Mittasin kalan vavalla ja sain tulokseksi noin 60cm. Kala oli imassut perhon todella syvälle, mutta sain sen varovasti pois ja pystyin vapauttamaan kalan.
Pidin tämän jälkeen pienen tauon ja jatkoin kalastamista kosken suuntaisella 20-30 metriä pitkällä särkällä. Juuri laskun loputtua huomasin, että perho on ollut poikittain. Laskua tehdessäni rantaan oli ilmestynyt toinen seuralainen, joka viritteli vehkeitään. Oikaisin perhon ja päätin heittää vielä parhaalle paikalle muutaman heiton, nyt kun pyytökin oli kunnossa. Toinen heitto aktiivisella uitolla ja kiven takaa räsähti aivan pinnassa uivaan perhoon komea kala. Huomasin heti, että kala on parempi kuin edellinen. Kävelin kalaa vastaan särkällä ja huusin kaveria haavitsemaan, sillä paikalla ei ollut miedompaa virtaa, johon olisin voinut kalan uittaa. Hetken kamppailun jälkeen kaveri sai kalan haaviin ja vapamittaus näytti kalalle noin 64cm pituutta.
Lyhyen rupattelun jälkeen päästin kaverin heittämään särkkää ja itse jäin istuskelemaan laiturille. Fiilis oli loistava, sillä olin juuri käyttänyt haavissa kaksi todella upeaa taimenta. Hetken fiilistelyjen jälkeen päätin vielä kokeilla kiven ympärystä, josta sain ensimmäisen kalan. Muutamat heitot eivät tuottaneet tulosta, joten kopaisin kivipakan yläpuolelle jäävää syvää nielua, sillä siitä on vuosien varrella tartutettu monta todella isoa taimenta. Perho tuli nieluun poikittain ja pinnassa kävi roiskaus. Nostin vavan nopeasti pystyyn ja tunsin, että siiman päässä jytkii edellisiä taimenia parempi kala. Huusin nauraen kaverille, että "taas on hyvä kala, ei tämä ole enää mahdollista." Kala painuikin samantien kivipakan alle särkän kupeeseen ja itse kävelin laituria pitkin hiukan kalan yläpuolelle. Tässä vaiheessa tajusin, että kala on reilusti isompi kuin aikaisemmat taimenet, sillä vapani oli aivan luokilla, mutta kala ei liikkunut mihinkään. Kaveri tuli hakemaan minulta haavin ja siirtyi kalan lähettyville haavimista varten. Minä pidin vain vavasta kiinni ja odotin, että kala tekee jotain. Kala nousikin vähän pinnempaan ja huomasimme, että nyt on todella iso taimen kiinni, eikä tätä ihan hetkessä ylös oteta. Kala juroi samassa montussa noin 10 minuuttia, minkä jälkeen se lähti liikekannalle. Kala otti viistottain koskeen 20m syöksyn, minkä aikana kerkesin jo pelätä pahinta, sillä kelallani oli vain noin 20 metriä pohjasiimaa. Hyppäsin kumppareissani laiturilta alas, jotta pääsen kalan perään särkkää pitkin. Kala kuitenkin pysähtyi ja sain kammettua kalan takaisin särkän kupeeseen. Tällä spotilla odoteltiinkin sitten toiset 10 minuuttia vavasta tiukasti pidellen. Välillä kala nousi särkän kuvetta matalampaan, mutta painui samantien takaisin syvään. Kaveri yrittikin muutaman kerran varovasti haavita valtavaa kalaa, mutta didan haavini havas oli niin tiheä, että veden vastus esti yritykset niin syvässä vedessä. Kala oli siis haavimista varten saatava särkän päälle matalaan veteen.
Hetken kuluttua kala oli valunut aivan särkän päähän ja aina kun yritin varovasti hinata kalaa lähemmäs, se alkoi vääntämään takaisin. Matkalla oli muutama vaarallinen tilanne, kun kala ryntäsi kohti kaveriani, joka oli lähietäisyydellä valmiina haavittamaan kalaa. Särkän päässä yritimme muutamaan otteeseen pussittaa kalan, mutta parhaaksi yritykseksi jäi, kun kala kävi puoliksi haavissa. Jättiläinen oli todellakin hyvin kiinni, koska ei irronnut epäonnistuneissa haavituksissa. Kala pyörähti myös vaarallisesti pohjaheinissä, vaikka yritin kovasti estellä.
Puolen tunnin kohdalla kala alkoi vihdoin väsyä ja sain vedettyä sen matalaan veteen, josta kaveri nopeasti koukkasi kalan haaviin. Helpotuksen tunne valtasi minut ja pystyin vihdoin laskemaan irti vavasta. Tämä kala oli todellakin uusi ennätys minulle ja päätyi tällä kertaa ruokapöytään. Rannassa vaaka osoitti kalalle 4.6kg painoa ja mitta näytti 73cm. Aivan mahtava TAIMEN!
Tällaista reissua ei varmaan enää ikinä osu kohdalle ainakaan Suomen vesillä. Näin lopuksi täytyy vielä kiittää suuresti kalakaverin läsnäoloa, sillä en ikinä olisi saanut kalaa yksin ylös!
