Tasottavia Karviosta

Juhannus vierähti Ismo Tolosen kanssa Nokista pommittaessa ja humalaisten teutarointia seuratessa. Reissu oli puitteiden ja seuran puolesta oikein onnistunut, mutta kalat kyllä loistivat poissaolollaan. En ala kyseisestä reissusta enempää kirjottelemaan, sillä verbaalisesti talentti Ismo on tiivistänyt reissun tapahtumat omaan blogiinsa.

Lauantaina tulikin sitten nukuttua kolmeen asti, sillä Nokisen reissulta kotiuduin siinä kuuden pintaan aamulla. Herättyäni oli perus pökkelö olo ja lauantai-ilta meni jumitellessa tietokoneen ääressä. Nokisen MP kummitteli mielessä ja kaverin torstaiset onnistumiset Karvion suunnalla herättelivät toivoa. Siitä se ajatus sitten lähtikin, eli mobiililupa puhelimeen ja aamulla neljän jälkeen ajamaan Karvioon.

Matka sujui ongelmitta, mitä nyt tulen liekin kohdalla oli uupunut bilettäjä sammunut istualteen keskelle maantietä. Onneksi liikennettä ei ollut ja pääsin väistämään vastaantulevien kaistan kautta. Jälkiviisautena paluumatkalla tuli mieleen, että olisin voinut hälyttää kaverille apua, kun aika vaarallisesti oli maantielle sammunut. Noh sille ei mahda enää mitään.

Saavuin paikan päälle vaille viisi ja ajoin sillan yli nähdäkseni joko on aamuvirkkuja koski täynnä. Ilokseni huomasin, että vain kivipakalla oli joku heittämässä virppaa. Mökkejen pihat ja leirintäalue oli kuitenkin autoja täynnä, eli odotettavissa oli perus Karvion taistelukalastusta. Päätin siis aloittaa kalastuksen nesteen puoleiselta niskalta, missä ei näkynyt ristin sielua.

Perhovalinta oli jotenkin koominen, eli ensimmäisenä siimaan päätyi conarilla varustettu, runkohäkilöity ja viimeisen päälle hifistelty liitsi. Joitakin pintakäyntejä näkyi niskan imussa sekä kauempana ulapalla. Muutaman heiton kerkesin tehdä, kun ensimmäisen kerran hyvän kokoinen taimen yritti niskan imussa vauhdilla pinnassa uivaan liitsiini. Kala ei enää toista kertaa ottanut, joten päätin vaihtaa perhon oliiviin liitsiin. Tässä välissä niskalle olikin jo ilmestynyt vene, joka onneksi lähti etsimään kaloja kaukaa ylhäältä. Oliivilla kerkesin hetken piiskata niskaa, kunnes pinnassa molahti ja liitsiä vietiin. Hetken taistelun jälkeen haaviin antautui +50cm istari. Kala sai vapautensa, sillä mukaani ei sattunut kylmälaukkua mihin olisin voinut kalan säilöä. Pommitin niskaa vielä jonkun aikaa samalla liitsillä, mutta ihmeempiä tapahtumia ei tullut.

Todettuani nesteen puolen niskan hiljaiseksi, rauhoituin hetkeksi kahvittelemaan, jonka jälkeen siirryin toiselle puolelle kivipakalle heittämään. Pakalta mukavan kokoinen taimen yritti iskeä juuri kuohuihin kiitävää liitsiä, mutta huti tuli, eikä kalaa sen koomin näkynyt. Suunnitelman muutos, lyijyä perukkeeseen ja larvaa/kuulapäätä kehiin. Aloitin larvastelun kivipakan alapuolisten kivien alta. Ei tarvinnut montaa roiskasua tehdä, kun vapa taipui. Ehdin jo pikku hiljaa päästä väsyttelyfiiliksiin, mutta kala irtosikin yllättäen. Jatkoin laskun loppuun saakka ja jätin kaksi kertaa lähes perättäisillä heitoilla kolmen perhon litkan pohjaan. Kyllä syletti sen verran, että larvastelu loppui samantien ja siirryin nesteen puolelle. Siellä tarjosin erilaisia liitsejä ja streamereita niskalle, mutta hiljaista piteli. Kalastajiakin alkoi kertymään ja ylävirralta puhaltava tuuli voimistui koko ajan. Tein myös nesteen puolella muutaman laskun larvastelemalla, mutta saaliina oli vain 4kpl 20cm taimenen poikia. Porukka lisääntyi lisääntymistään pikku hiljaa, eikä kaloista näkynyt merkkiäkään aamu- ja keskipäivän aikana.

Kahdentoista jälkeen päätin tarjoilla tinseliä kovan kosken kuohuihin. Pitkään ei tarvinnut nesteen puolella heittää, kun kuohuista hyökkäsi virran reunassa uitettuun isohkoon tinseliin taimen. Kala ei kuitenkaan osunut kunnolla ja siitä tärpistä jäi muistoksi sotkuinen tinseli. Kävin tarjoilemassa tinseliä myös niskan tuntumassa, kohdassa jossa veden pinta rikkoutuu. Siitä nappasikin ylävirtaan heitettyyn tinseliin noin 35cm taimen, joka luonnollisesti pääsi jatkamaan matkaansa. Jonkun aikaa vielä tämän jälkeen jaksoin kovassa tuulessa heittää ja vaihtaa perhoja, mutta tapahtumia en enää saanut. Koskelta lähdin pois siinä kahden maissa.

Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut reissu. Voisin sano että ehkä perhokalastusurani tapahtumarikkain koskireissu. Loppujen lopuksi porukkaakaan ei ollut ihan niin paljon kun Karviossa normaalisti. Luulenpa että illalla on voinut olla toisenlainen meininki. Jos tässä nyt ei tule etemmäs lähdettyä, niin ehkäpä tulevana viikonloppuna käyn Karviossa heittämässä yöreissun. Tämän kauden ensimmäisestä Karviokeissistä jäi nyt kuitenkin erittäin hyvä maku suuhun.

Kirreä Viitasaaresta

Myllysuvanto- ja joki

Työkiireiden ja opiskelijan normaalin rahattomuuden takia alkukesän kalareissut olivat jääneet perhokalastuksen osalta laittoman vähälle. Launataina 19.6 päätettiin kuitenkin kaverin kanssa ampaista aamulla anivarhain kirrejahtiin Viitasaaren suunnalle. Ensimmäistä kertaa oli tarkoitus kopasta kaksi kohdetta samalla reissulla. Ideana oli ensin suunnata kummallekin uuteen kohteeseen, eli Myllysuvantoon- ja joelle, josta sitten siirtyisimme illaksi kirkasvetiselle Korpilohen lammelle. Perjantaina soittelimme Korpilohen isäntäväelle ja keroimme heille suunnitelmistamme. Vastaanotto oli langan toisessa päässä tuttuun tapaan erinomainen.

Myllysuvannolle saavuimme aamulla kuuden maissa. Jonkun aikaa pyörimme suvannon ympäristössä etsimässä parkkipaikkaa, sillä tienvarsilla ei ollut oikein minkäänlaisia opasteita. Auto löysi kuitenkin paikkansa mms-talon tjsp. pihasta.

Pintakäyntejä katsellessa kahlurit ja muut varusteet löysivät tiensä hyvin nopeasti ukkojen päälle. Aloitimme kalastuksen suvannon keskivaiheilta, eikä minun tarvinnut pitkään liitsiä syytää, kun ensimmäinen kirjolohi pääsi tutustumaan didan syvään pussiin. Samoilta jalansijoilta sain vielä toisen kalan kaverin saadessa muutaman tärpin.

Kahvitauon jälkeen suuntasimme ylös Myllyjoelle. Joki oli tosiaankin hyvin puromainen kohde, juuri niinkuin paikan isäntä oli edellisenä päivänä puhelimessa kertonut. Joella emme kerenneet pitkään kalastaa, kun kaveri katkotti Sonikin SK4 keppinsä perhoa puusta repiessä. Noh onneksi molemmilla oli varakepit matkassa, eli kalastus pääsi jatkumaan normaalisti. Suuntasin ylemmäs jokea sillä välin kun kaveri meni hakemaan toista vapaa. Ylempänä pienellä niskalla sain tärpin ja luulin kalaa pieneksi taimeneksi. Lähempänä haavia tärppi paljastui kuitenkin pieneksi poranokaksi. Tullessani pois joelta huomasin rantavesissä muutaman pienehkön kirjolohen ruokailemassa pusikoista tippuvilla ötököillä, mutta laiskuuttani jätin ne huomioimatta.

Suvannolle saapuessani kaveri oli tullut laavulle vastaan ja kertoi saaneensa yhden kirjolohen ja karkuuttanut toisen. Hörpättiin taas kahvit ja haukattiin leivät, minkä jälkeen jatkamaan suvannon pommitusta, sillä siellä kalat olivat selvästikin aktiivisia. Pitäjillekkin alkoi kertyä porukkaa, sillä suvannon vieressä sijaitsevan kaupan pihassa oli alkamassa jonkinlaiset voimamieskilpailut. Sitä selostusta tuloksista ja suorituksista saatiin kuunnella muutama tunti.

Kalastettiin lähes koko päivä suvantoa yksiltä jalansijoilta, sillä mutainen pohja ja melko syvät rannat eivät soveltuneet kahlailuun kuin muutamassa kohdassa. Siitä kaveri tempoikin muutaman kalan minua enemmän ja karkuutti triplasti saman määrän väsytyksissä. Itsellänikin alkoi loppua kohden pudota kaloja kiitettäviä määriä. Väkäsettömät koukut ja todella pirteät kalat, jotka viettivät enemmän aikaa ilmassa kuin vedessä, saattoi olla yksi syy suuriin karkuutuslukuihin.

Vähän ennen siirtymistä Korpilohelle kävimme kokeilemassa suvannon yläosaa puusillan alapuolelta. Korkeammalla vedellä seisomallemme särkälle ei varmaankaan edes pääse kahlaamaan. Tästä paikasta saatiin ylivoimaisesti paras saalis koko reissulla. Meillä molemmilla oli muutamaankin otteeseen yhtä aikaa kalat kiinni ja lähes joka heitto tuotti rajuja tärppejä ja ilmalentoja. Sille särkälle päätimme kalastuksen lukemin 9-9 ja yhteiskarkuutukset hipoivat varmaan 30 rajaa. Tästä oli hyvä jatkaa Korpilohelle syömään ja pyytämään lisää kirjolohia.

Korpilohi

Eipä löydetty taaskaan ensimmäisellä kerralla perille. On se kumma kun aina pitää ajaa harhaan, vaikka olemme käyneet paikassa ennenkin. Noh perille päästyä käytiin maksamassa aamun Myllysuvanto&Joki, sekä tulevan lampikalastuksen luvat alta pois.

Ensimmäinen heitto kiveltä matalaa päätyä kohti ja heti tuntui tärppi. Tämä kirjopa olikin vähän vauraampi ja vihaisempi. Kala otti sekuntin murto-osassa kaikki siimat jaloista, vaikka yritin hidastaa menoa jarruttamalla siimasta. Tämän jälkeen vietiin hetki räikkää ja kala olikin jo lammen toisella puolella, suuren kallion alla. Siinä sitten samalla epäonnekseni huomasin, että kala oli vetänyt kiven ympäri ja sivutapsin perho jäänyt kiveen kiinni. Lopun voi jokainen arvata ihan itse... Tehtiin vuoron vaihto ja kaveri saikin heti keskikokoisen kirren haaviin asti. Harmillisesti aikaisempi tragedia sattui myöhemmin myös kaverilleni. Hän tarjosi #16 nymfiä jaloissa pyörivälle isomukselle. Kala vei ja kaveri vikisi, kunnes sivutapsi jäi hakoon/kiveen ja kala lähti omille teilleen.

"Paul Young"

Meille on muodostunut Korpilohen matalan päädyn kalastamisesta englantilaiselle onkimiehelle omistettu lirkkimistekniikka. Yleensä minä olen se joka epätoivon hetkillä käy ryteiköstä hakemassa kalat spottaa, dippaa ja haavita menetelmällä. En tiedä miten tämä englantilainen herrasmies liittyy juttuun, mutta siitä nyt vaan on tullut Paul Young-tyyli. Illasta sain matalasta päädystä kaksi kalaa kyseisellä tyylillä ja molemmat olivat vähän normaalia kilon pötköä suurempia. Varsinkin toinen näistä kaloista painui taas mieleen. Lähdin yksin sooloilemaan ja huomasin aivan päädyssä kuviokelluntaa harrastavan parikiloisen kalan. Heittotilaa ei paikassa ole edes sen vertaa, että perhon saisi pudotettua veteen. Mieleeni tuli jostain perhokalastuskirjasta lukemani tekniikka ampua perho vavalla kalan luokse. Tämähän siis tapahtuu niin, että koukun mutkasta otetaan sormilla pitävä ote ja vedetään perhosta sen verran, että vapa latautuu. Sitten päästetään irti jolloin perho singahtaa haluttuun kohteeseen. Tätä tyyliä soveltaen pamautin mustan runkohäkilöidyn liitsin kalan naaman eteen. Kala huomasi tarjouksen samantien ja nappasi sen suuhunsa. Kalan ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun koukun ollessa suussa tempaisin vastaiskun oikein olan takaa. Kala oli niin hämillään, että sain vedettyä sen suorilta haaviin. Tämä kala jäi reissun viimeiseksi ja lähdimme sateen alkaessa yötä vasten joksus 23.00 aikaan ajamaan kohti Varkautta.

Reissu oli kaikin puolin onnistunut. Myllysuvanto yllätti positiivisesti kalatapahtumien osalta. Muuten paikka oli kovin mutainen ja rehevöitynyt, mutta kun kalaa tuli niin tällä kertaa se ei harmittanut. Korpilohen lammella näkyi kovastikin kalaa pinnassa, mutta todella kova puuskittainen tuuli saattoi passivoida kaloja. Lammelta siis saimme yhteensä vain kolme kalaa. Eiköhän tässä kesän mittaan vielä ainakin yksi reissu tule tehtyä Viitasaaren suuntaan.