Enkat paukku

20. päivä kuluvaa kuuta tuli tehtyä päivittäinen reissu Pirtinvirralle kalaan. Virtaan oli joku päivä takaperin pumpattu 230 kiloo kirjoa ja niillä mässäily ei enää oikein kiinnostanut. Suuntasin alemmas rautatiesillalle, mistä perhovälinein on helpompi tavoittaa nousevaa taimenta. Tapani mukaan kotivirralle otin mukaan myös virvelin, jossa yleensä on varusteena punttiperho.

Jätin auton seuran majan edustalle ja välineitä viritellessä vaihdoin muutaman sanan erään jäsenen kanssa. Hän jo siinä vähän vihjaili, että ei taida perhon heitosta tulla tässä tuulessa mitään. Tuuli olikin erittäin navakka ja suunta suoraan naamaan heittopaikalta katsottuna. Myötäilin siinä itsekin hänen näkemystään, mutta uskoin silti saavani jotain aikaiseksi #9 gtfourilla ja lyhyehköllä IV ampparilla.

Pari sataa metriä kävelyä paikoille ja tinseliä siiman päähän. Tuuli oli todellakin aivan kauhea, mutta päätin silti aloittaa heittämisen perholla ja jätin virvelin penkalle. Muutaman heiton jälkeen tunsin "pohjatärpin", mikä kuitenkin loikan jälkeen osoittautui komeaksi kirkkaaksi taimeneksi. Tämän hypyn jälkeen kalaa ei pinnassa näkynyt, vaan se yritti vetää itseään pohjia myöten akanvirtaa pitkin ylös. Itse taas kävelin sivuun ja koitin saada kalan pois virrasta. Kun sain kalan irti pohjasta, se otti muutaman pienen spurtin ja loppujen lopuksi antautui melko pienellä vaivalla. Perinteisesti minulla ei tietenkään ollut haavia mukana, mutta onneksi kala oli väsytyksen jälkeen rauhallinen ja sain nostettua sen käsipelissä kuiville.

Kuukkelit pataan Konnukselta

Sääennuste näytti lauantaille lämmintä ja melko tuuletonta keliä, mikä enteili siis kalareissua. Olin melko aikaisin liikenteessä, sillä saavuin koskelle puolen yhdeksän kieppeillä. Aamu oli aika viileä, ilmeisesti ollut yöllä pakkasta, sillä hankien rippeet oli jäässä. Heitin rytkyt niskaan ja lompsin Koivu- ja Emäkosken väliseen saareen laavulle. Siinä virittelin toiseen vapaan pinturin ja toisen jätin laiskuuttani kasaamatta. Vajaan puolen tunnin ajomatka oli ottanut sen verran voimille, että hörppäsin kahvit ja vetäsin sämpylän naamariin, ennen kuin aloin hosumaan.

Suuntasin ensimmäisenä Emän niskalle nakkelemaan pinturia, vaikka pintakäyntejä ei näkynyt. Kolusin niskan melko tarkasti niiltä mitoilta mihin pisimmät kurotukset ylsivät. Emän niskalta suuntasin Koivukosken niskalle pinturoimaan. Kuten arvata saattaa, niin eipä tullut sieltäkään mitään tapahtumia. Oli siis aika hörppiä lisää kahvia ja odotella lämpötilan nousemista ja päivän valkenemista.

(Emäkosken niskaa. Kuva viime reissulta, nyt ei ollut enää lunta)

Kahvin jälkeen heitin uuden kierroksen pinturin kanssa, mutta turhaan. Sitten nips naps pinturitapsit veks ja paksumpaa tinselille. Tinseliä heitin Emän niskalla ja alaosassa ristiin rastiin, poikkivirtaan, ylävirtaan, viistättäen, vapaasti uittaen ja vauhtia antaen, mutta ei mitään. Sama rumba jatkui myös Koivukosken niskalla, mutta tulos oli pyöreä nolla.

Aurinko alkoi kevyesti paistelemaan pilviharson takaa, mutta sekään ei tuntunut juuri korreja aktivoivan, kaloista puhumattakaan. Muutama korri eksyi virtaan, joten aloin taas nakkelemaan pinturia, vaikka tuikkeja ei vieläkään näkynyt.

Kellon lähennellessä puolta päivää, tuntui omassa vatsassa ravinnon tarve kasvavan. Nälkäisenä katselin retkikirvestäni, jonka olin lyönyt puuliteristä löytyvään 50cm halkaisijaltaan olevaan pölliin. On todella hyvä että nuotiopaikalla on polttopuita, mutta olisi myös ihan mukava jos sieltä löytyisi moottorisaha pilkkomista varten... Puolen tunnin hikisen hakkaamisen jälkeen olin saanut kuorittua pöllin reunoista lastuja sen verran, että saisin makkaratulet tehtyä. Varmistin onnistumisen keräämällä kuivia oksia nuotioon ja sipeltämällä kokonaisen sanomalehden sekaan. Eipä mennyt aikaakaan kun risukasa loimusi ja makkara paistui tikun nokassa. Oli aika korkata Koff.

Syöpöttelyn jälkeen aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, mutta kaloja ei vaan näkynyt. Korrejen määräkin oli kahden käden sormilla laskettavissa. Vielä nuotiolla istuessani saapui kalamies Emän niskalle heittämään jotain mustekalajigiä. Toinen kaveri tuli perässä ilman vehkeitä, ilmeisesti kannustamaan tai muuten vaan hengaamaan. Muutama sana vaihdettiin ja ukot lähtivät poijjes, eli ei heistäkään ollut minulle pidemmäksi aikaa seuraa.

Hetki jigimiehen lähdön jälkeen istuessani nuotiopaikalla kahvittelemassa, saapui Juso isänsä kanssa paikalle. Ilmeisesti tulivat vaan kurkkaamaan tilanteen, sillä olivat matkalla toiselle puolelle Pirttikoskelle. Pitkä tovi siinä höpöteltiin niitä näitä Konnuksesta ja muistakin kalapaikoista, kunnes heidän rohkaisemana lähdin heittämään hetkeksi streameria Emän alaosalle. Siinä samalla hekin jatkoivat matkaansa kireitä siimoja toivotellen.

Emällä nakellessani streameria, huomasin kaksi tuikkia niskalla, mutta molemmat lähes keskellä. Ei siis mitään mahdollisuutta tarjota perhoa niille kaloille. Siinäpä sitten hyväksyin kylmän tosi asian: Munat Pataan ja eikun kottiin.